Ystävä astuu yksinäisyyteen

Reilu kolme vuotta sitten minun ja liikekumppanini tiet erosivat. Ensimmäisenä aamuna sen jälkeen, kun olin edellisenä iltana suorittanut viimeiset velvoitteeni partneriani kohtaan ostamalla hänen osuutensa yrityksestämme, astuin liikkeeni takaovesta sisään uusin tunnelmin. Olin hämmentynyt ja mieleeni tuli ajatus "Nyt olen ihan yksin. Miten selviän kaikesta?". Ja salamannopeasti kuulin mielessäni lempeän Äänen: "Nyt sinulla on enemmän aikaa Minulle."

Tuossa vaiheessa elämääni olin jo lukenut Ihmeiden Oppikurssia pari vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti. Harjoituksiakin olin alkanut tekemään kahteen otteeseen, mutta joku jätti leikin kesken. Yritin vielä testailla muitakin mahdollisuuksia löytää se, mitä minun on väistämättä löydettävä. Koetin "Etsiä sieltä, mistä ei varmasti löydä".

Jumalalle ja Jeesukselle, Pyhälle Hengelle ja muulle Yläkerran Väelle olin purkanut sydäntäni jo pitkään ja anellut apua tiukoissa paikoissa (kuin myös kiittänyt ilon hetkellä), mutta tuo takaovella mieleeni tullut ajatus aikani antamisesta Jeesukselle siitä hetkestä eteenpäin pysäytti minut niille sijoilleni. Olin aivan samaa mieltä. Nyt minulla on aikaa ottaa selvää... jostakin - esimerkiksi siitä, kuka minä olen. En ainakaan yksinäinen! Siinä hetkessä Jumalasta tuli työkaverini. Ei pomoni - siihen meni vielä vuoden verran aikaa, ennen kuin luovutin johtajuuden helpotuksesta huokaisten Pyhälle Hengelle!

Tulen puhumaan blogissani sekaisin Jeesuksesta, Jumalasta ja Pyhästä Hengestä - Ykseyttähän tässä olemme ja tavoittelemme ja varsinkin ihan sekaisin päästämme, joten ei sillä nimityksellä niin väliä ole. Paitsi jos on. Mutta ei juuri nyt.